lauantai 27. helmikuuta 2016

Tallinnassa

Hotellilla ns. lounge osassa oli viherkasvilaite ja meille yrttejä kasvamassa, tuo olis hyvä kotona.
Ja samassa paikassa oli ehtymätön namimesta, tyhjeni meidän toimesta nopeasti, mutta ei pelkoa se täytettiin taas.
Sitten olikin aika siirtyä pienille alkujuomille keskiaikaiseen tapaan kynttilänvalossa.
Illallinen menikin Georgialaisessa ravintolassa erittäin runsaasti syöden ja nauttien janoon juomaakin. Toi vihreä on limua rakuunasta. Sitten oli kupu erittäin täynnä ja oli aika siirtyä hotellille yömyssylle ja koisaamaan.

Tallinnaa valloittamassa

Hei , eilen oli hiukan jännitystä ilmassa ja eihän siitä nukkumisesta tullut juuri mitään, no näillä silmillä mennään.
Aamu koitti ja laivalle siis, kuoharit  ehdittiin nauttia ennen aamupalaa.
Maissa piti ensimmäisenä mennä katsomaan näkymiä ja siellähän oli pari lokkia tarjoamassa lentoja vai olisivatko tehneet odotellessa lumiukkoja, no tiedä sitä mutta auringossa oli kivaa.
Emäntä löysi sitten kivan kassin ja siinähän oli tietysti pupu. Alice in  wonderland. Nyt hotellissa lepuuttelemassa käpäliä. Heippa seuraavaan kertaan.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Pizzaperjantai ja viikonloppu

Hei tänään oli herkkuja tarjolla nami pizzaa ja arvatkaakas ketkä on huomenna lähdössä Tallinnaan. ....kyllä arvasitte oikein. Me Pikku Ainu ja Miffy lähdetään aamulla reissuun, Jippii ja jee.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Nukkumatin etsintä päivä 9

Hei vihdoin taas päästiin sivilisaation pariin tuolta erämaasta (itäsaksa).Laitetaan muutama kuva tulemaan , kun nyt on etsintä päättynyt. Tänään lentokentälle meno.Vielä päivällä kuitenkin kerittiin morjestaa paikallista oravaa, oli kolossaaan ei näyttäytynyt. Vahti kotka oli aika kylmissään ja me vähän lämmitettiin sitä.Nyt Berliinissä kahvilla.

Nukkumatin etsintä päivä 8

Hei taas, teille jotka joskus käytte edes meitin sivuja lukemassa, tarinat jatkuu. ...
Tänään reitti meni Gosslarin kautta Quedlinburgiin, täältä seuraavat tarinat.
Taloja ihasteltu ja paljon pompittu ympäriinsä.
Nähtiin sitten Nukkumatti , se oli simahtanut yhteen näyteikkunaan lepäämään, kunnes taas koittaa aika pölyn lennätyksen. Emme nyt raaskineet herätellä vaan menimme hotellille ja siellä meillä olikin omat pienet tyynyt odottamassa, lienevät muistaneet edellisen vierailun, kun Bunny ja Bibbi kävivät. Ikkunasta onkin hyvä katsella hetki aukion touhuja ja nauttia yskänlääkettä.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Nukkumatin etsintä päivä 6

Hei taas, eilen menikin myöhään, siis aikaiseen Nukkumatin kanssa. Eihän sillä työt ala kuin ilta kuuden maissa. No illalla hipeenä kaljaa ja aamulla kalpeena hiljaa.
Wittenbergissä eilen ja tänään Hannoverch Mynchenissä.
Tänään oli hyvä aika hommata flunssalääkettä Lidlistä, sen verran satoi vettä ,räntää, lunta.Onneksi illaksi taukosi.
Saimme hotellin tohtori Rautaparran majatalosta huoneen ja kun hän on  kansanparantaja  pyysimme häneltä lääkettä ja saimme reseptin . Kulaus pullosta otettiin ja heti sen jälkeen teki mieli Underbergiä yrttijuomaa, siis kauppaan sitä ostamaan ja sehän piristi kummasti pientä kulkijaa.
Päädyimme Raatihuoneen kellariin olutta juomaan.Sitten raahauduimme hotelliin , jossa emme voineet välttyä italialaistarjoilijoiden pyynnöstä jäädä juomaan vielä pullo punaviiniä. Ei pahemmin tarvinnut suostutella tähän pyyntöön.Todella myöhään menimme nukkumaan. Jää nähtäväksi miten huominen etenee. Hei taas.

perjantai 5. helmikuuta 2016

Nukkumatin etsintä päivä 7

Hei taas tänään aamulla oli aikamoinen ajomatka löytyi kukkulaa ja laaksoa, kierrettä ja kieputusta hiukan. Suoria päästiin myös kaasuttelee. ...
Linnoja välillä käytiin ihailemassa ja Lidlistä ajoeväät. Perille saavuttiin Wittenbergiin. Majoituksena tänä yönä olutpanimohotelli, kelpaa täällä olla.Huoneessa odotti meitä jo paikan opas seepra ja tervetulokarkit saimme aluksi ennen panimokierrosta.
Sen jälkeen hiukan kävimme kaupunkia katsomassa ja löysimme DDR museon eiku sinne siis ja mitä meitä odottikaan, Nukkumatti vähän siellä ja täällä heittelee unihiekkaa. Tänään ehdittiin tarinoida pitempään ja lupasi tuo Nukkumatti tulla meidän kanssa nyt illemmalla panimoon oluelle.
Tarinat jatkuu huomenna.

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Nukkmatin etsintä päivä 5

Hei taas , eilen olikin somessa katkos joten jatketaan taas.Tänään matkattiin Görlitzistä muutaman välietapin kautta Dresdeniin.  Linnoituksella innostuttiin vähän leikkimään tykeillä .Mitäs olivat niitä jättäneet esille. Kylläpä Guoccamole lensikin sitten kauas , ihan autopaikalle  saakka. On tuossa vielä poweria. Lounas nautittiin ruohokattoisessa rakennuksessa ja hyvää oli.Dresdenin suihkulähde täällä on niinkuin  rakennuksetkin hiukan tummia, palon jäljiltä. Muuten hyvin entisöineet. Suurimman osan me tosin olimme luistelemassa keskusaukiolla ja maistelemassa Glyhweiniä. Huomiseen.