lauantai 31. tammikuuta 2015

Ensikosketus Bangkok

Saavuttiin pohjoiseen ja lämmöt senkun lisääntyy ja tuo kosteus,  ihan tässä turkki kihartuu. No,  kävimmepä kuitenkin pikaisesti syömässä ja nestetasapainoa ylläpitämässä. Nyt hotellilla ja huomenna edessä jotain temppeleitä! !Huomiseen.

perjantai 30. tammikuuta 2015

Lentoasemalla jälleen

Aiotaan lentää ihan kengurumeiningillä täältä Bangkokiin. Kossi kävi juuri hyvästelee sukulaisensa.Pitkä lento ja kova jano,  tulee olemaan.

Lentopäivä Queenstown -Sydney

Tänään sitä ei pienet muuta ole kerinneet,  kuin olla terminaalihoidossa ja lennolla olleet.Nyt kyllä hyvä sää, jos lähdetään ulkoilmasta nauttimaan sekä päivän salaattiannosta puputtamaan. Kossi tosin on vaatelias ja haluaa nimenomaan eukalyptyspuun lehtiä, eiköhän niitä tässä hotellin ravintolassa saa.Huomenaamulla taas terminaalihoitoon ja lennolle Bangkokiin.

torstai 29. tammikuuta 2015

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Aamupäivällä Arrowstown ja myöhemmin Queenstown

Aamulla tutustumassa Arrowstown paikkaan, siellä oletettavasti pitäisi löytyä sukulaisia,  ensin pitää kuitenkin kipaista joenrannan kävelypolku. No niin ,  löytyivät sentään,  muttei ollut heti mikään iloinen vastaanotto ja siinä tovin sukulaisuussuhteita setvittäessä rupesi hymy löytymään ja ehdottivat metsälle menoa. Täällä se on vielä elämä säilynyt alkukantaisena. Mitä metsästetään se on kuulemma salaisuus ja sellaisena pysyttäväkin,  joten emme mekään sitä paljasta.
Iltapäivän viettoa Queenstownissa, Bunny on myrtsinä,  luule  saavansa jonkun tuomion. Rakennus takana entinen joku tuomiorakennus. Mutta ei tuomiota vaan mukavaa seuraa jälleen.Puistossa järven rannalla pienellä lenkillä ja ihailemassa maisemia.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Tämä on elämästä selviytymistä

Tätä me Bunny ja Bibbi tykättiin katsoa,onnea ja menestystä heille. Kontulan pehmoeläimet: http://youtu.be/mw7lerFLpPA

maanantai 26. tammikuuta 2015

Te Anausta Milford Soundiin

Mahtavia vuoria, sademetsän tunnelmaa, risteilyä ja maistelut Tui oluesta. Ollaan pari päivää oltu puhelin/nettiyhteyksien ulottumattomissa ja nyt kuvat kertokoot.
Tänään tultiin Queenstown kaupunkiin.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Invercargill -Te Anau

Eilen käytiin Nz eteläisimmässä pisteessä josta on Suomeen jonkin verran matkaa. Tänään jatkoimme rannikkoa pitkin ja kävimme pongaa  erinäisiä matkapisteitä ja vanhoja siltoja tutkittiin myös.Ja niin,löydettiin Kiwi olut oli erilaista. Kävimme myös vanhassa kahvilassa Yesteryears Museum Cafe Tuataperessä, jota piti vanha täti, siellä olisi mennyt pitempikin aika tutkiessa. Vaan meidän oli jatkettava matkaa.
Pearl Harbourissa melkein kävimme ja lopuksi tultiin Te Anauhun, jossa meidän pitää nähdä vilaus tästä isosta sinisestä linnusta, liikkuu öiseen aikaan siispä aloitamme vartiovuorot sen varalle, toivottavasti näemme sen. Huomenna lisää tarinaa, jos netit toimii.

torstai 22. tammikuuta 2015

Franz Josefista Wanakaan

Tänään ajomatka hienojen maisemien läpi saapuen Wanakaan. Täällä on upea järvi , jossa pulikoida. Pihlajanmarjoja ja koivupuita, ollaanko tultu kotiin......ei sentään terveisiä NZ stä.

Greymouth-Hokitika-Franz Josef

Tiistaina 20.1 käytiin pomppii katsomassa Hokitika kaupunki ja sen rantaa aaltoineen. Sieltä lähdettiin kohti Blue Gorgea joka on siinä lähistöllä.Sieltä saavuimme Franz Josef paikkaan ja Glacier Gateway Motels majaan.Jossa meitä odotti  lintukaveri kiva sellainen. Oli myös puhelin , jossa isot näppäimet kyllä nyt pienetkin osaa soittaa, soitetaan kotiin..

maanantai 19. tammikuuta 2015

Matka Little River -Arthur pass-Greymouth

Tänään ajomatka pitkä , mutta nähtiin paljon ja pongattiin ihan luonnossa elävät Keat. Käytiin pomppii Arthur passilla. Nyt saaren toisella puolella Greymouth.

Pikkupupujen kuumatka

Tänään olis tarkoitus yöllä lähteä tällä raketilla kuulennolle, aloitamme lastauksen. Tuonne ylös kuuta moikkaa mennään.Onko Bibbi alkuvalot punaiset kunnossa. .....Ok. Onko Bibbi ajovalot siniset kunnossa. .....Ok.No sitten mennään.Hei

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Maatilamajoituksesta-Siiloon Little River

Tänään sitä päästiin sitten siiloon majoittumaan onhan vähän erilainen paikka, hm ....tekee jostain syystä mieli ohrapirtelöä.
Matkalla tänne kävimme jyrätyssä Chrischurch paikassa. Koittavat konttijärjestelyllä saada hommat hoitumaan.